sunnuntai 22. syyskuuta 2013

Häissä viihtyminen (?)

Pelkkä otsikkokin saa minut ihmettelemään, että onko oikeasti olemassa häitä, joissa vieraat eivät viihtyisi? Ymmärrän, että voi olla todella paljon omasta mausta poikkeavia häitä, mutta haluaisin ainakin uskoa, että vieraana häissä edes jollain tapaa viihtyisin.. Onhan morsian ja sulhanen todennäköisesti "vieraalle" tuttuja. Jäinkin siis pohtimaan, että mikä voisi pilata vieraiden tunnelman siinä määrin, että he eivät viihtyisi hääjuhlassa.

 
(Pinterest)
 
Häiden ohjelma koostuu useimmiten puheista, leikeistä, kilpailuista ja tanssista. Toki jo ihan oma ohjelmanumeronsa on ruoakailu ja kakun leikkauskin. Hääleikkien tarkoituksena on kertoa kaukaisemmillekin sukulaisille hääparista ja heidän luonteesta. Vastuu hääleikeistä on meidän häissä ehdottomasti kaasoilla ja bestmanilla. Minkälaisia ohjelmanumeroita häissämme voisi olla? Ainakin jokin ohjelmanumero, jossa kaikki häävieraat edes vähän saisivat vihiä siitä, että keitä vieraat ovat. Meidän suvut eivät ainakaan kovin hyvin tunne toisiaan.. Puhumatta sitten kavereista. Jossain kohtaa mietimme, että voisi olla ihan selkesäti eri pöytien esittely tyyliin "pöydässä numero yksi istuvat morsiamen vanhemmat ja sisarukset" tai "pöydästä numero kahdeksan löytyy sulhasen enot, tädit ja serkut". :) Miten te olette ajatelleet hoitaa vieraiden esittelyn?

Tärkeintä ei varmasti ole, että mitä kaikista mahdollisista ohjelmanumeroista valitsee. Tärkeämpää on varmasti se, miten niitä muokkaa ja tekee hääparin näköiseksi. Mikä tahansa hääleikki viihdyttää  hääparia ja muuta yleisöä kunhan se on oivaltava ja kuvaa hääparia riittävästi.

 
(Pinterest)
 
Yksi oma inhokkini on ehdottomasti säären tunnistamis leikki. :P Muutaman kerran olen tämän nähnyt ja ehkäpä karmivinta on, jos se sulhanen luulee morsiamen äidin jalkaa vaimonsa jalaksi. :D (Tässä kohtaa pakko lisätä, että minun äidin sääri on sen verran timmi, että voisi hyvinkin sekoittua minun sääreen.. ). ;) Miellyttävinpänä "perinteisenä" hääohjelmana pidän morsiuskimpun heittoa ja kyllä siinä sivussa se sukkanauhakin varmasti etsitään mekon alta, vaikka en sitä nyt niin hirmu ihastuttavana pidä.

Vanhan sukunimen hyvästely olisi ihan mahtava numero, mutta miten sen  helmikuussa toteuttaisi? Jossain olen nähnyt, että ilmapallon mukana on vanha sukunimi hyvästelty. Tosin meidän juhlapaikalla on takka, joten olisiko ihan tökeröä heittää vaikka paperilappu takkaan. :D Ääh. Ideoita?

Pöytävisa hääparista olisi ihan jees.. Tai sitten se leikki missä vieraat saavat antaa vuoden jokaiselle kuukaudelle tehtävän.. (osaako joku selittää tätä leikkiä tarkemmin?) Joskus vain olen kuullut tästä.. Vai oliko kenties jossakin reality hääohjelmassa? Aikakapseli on vissiin aika suosittu photo boothin rinnalla. Netistä bongasin joskus neulomiskilpailun/kravattisolmun teko kilpailun. :D En ollut aikaisemmin moisesta ohjelmanumerosta kuullut. Mielestäni tökeröä on yrittää nolata hääparia, mutta huumorin kyllä ymmärrän ehkä. :D

4 kommenttia:

  1. Varmasti on selkeää jos seremoniamestari tms. juuri esittelee ihmiset pöytäkunnittain toisilleen, vaikka kahvituksen aikana, että täällä istuu sulhasen työkaverit, ystävät, morsiamen serkut...
    Ja esim. vanhemmat ja muut ns. läheisemmät ihmiset voidaan sitten vielä esitellä yksitellen. Näin itse ainakin oon sitä kaavaillut :)

    Noista leikeistä ei ole vielä mitään sanottavaa, samaa täällä mietitään.. Jotain hääparin näköistä, hauskaa mutta ketään nolaamatta, hmmm.....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo onkin hyvä idea, että läheisimmät esitellään vielä erikseen. :) Toivottavasti kaasoilla tai bestmanilla on ideoita ohjelmasta.

      Poista
  2. Täällä aamukahvia juodessa oli pakko katsella omia sääriä :) Olisi tosi kiva jos sulhanen sekottaisi minun sinun sääriin :D Meidän häissä oli tämä leikki ja olihan miehelläni vaikekuksia siskosi kummin ja minun säärien välillä valita :) Tämä sinun kirjotus vie ihan ajatukset mukanaan :) Terveisin äitisi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha. :) En edes muistanut, että teidän häissä oli se leikki. ;P saa nähdä, että mitä ohjelmaa helmikuussa tullaan näkemään.

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)