Huvittavaa tosin, että illan aikana tuli juotua ihan perinteistä mansikka-lime siideriä, sekä mariannea ja punaista kalaa. :) Hih.. Tuo punainen kala on yksi omista suosikeistani, mutta kaason makuun se ei ollut. Tykkään tuosta punaisesta kalasta ehkä Batteryn vuoksi (korjatkaa, jos siihen oikeasti tulee jotain ihan muuta).
Tänään menin taas päivälaskurilla laskemaan, että kuinka monta päivää onkaan meidän hääpäivään. Voitteko uskoa, että päiviä on enää 89 jäljellä, eli kaksi kuukautta ja 28 päivää. Mieletöntä. Odotan joulukuuta ihan älyttömästi. Kahtena peräkkäisenä päivänä heti kuukauden alussa on häihin liittyviä ihania juttuja. :) Häämekko pääsee pian takaisin kotiin, sekä hiuksetkin saa uutta väriä ja harjoituskampauksen.
Tuossa joululahjoja miettiessä löysin muutaman ihanan idean häitä ajatellen (lupaan esitellä ideat heti joulun jälkeen).
Lauantai iltana sain ehkä majapaikan Suomen vanhimpien häämessujen ajaksi. :) Eli Turkua kohti 25.1-26.1.2014. Turun häämessut pidetään Sokos Hotel Caribiassa. Turun häämessujen sivuilla luvataan, että tapahtuma tulee helpottamaan juhlien järjestämistä. Tapahtumasta pitäisi myös löytyä kaikki tarvittava yhdellä kertaa, saman katon alta. Toki olisi mahtava yöpyä ihan hotellissa, mutta katsotaan, että miten messujen kanssa toimin. ;) Kuinka moni muu morsian on tulossa Turun häämessuille?
Testasin muuten tuossa viikonloppuna yhtä karkkibuffan purkkia. Onneksi tuli testattua, koska huomasin purkkien vetävän aikamoisen määrän karkkia. Täytyy varata jokaista karkkia riittävät määrät. Minkälaisia määriä olette ajatelleet karkkibuffaan? Nyt tuli ainakin todettua, että isoon chocolate purkkiin mahtuu ainakin 3 x 300g suklaakarkkeja (tryffeleitä). Kuinkakohan metsään mennään noiden määrien kanssa.
Seuraava isompi projekti on baarin kyltti, sekä drinkkilippujen askartelu. Ideoita?







