Näytetään tekstit, joissa on tunniste Raha. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Raha. Näytä kaikki tekstit

torstai 3. lokakuuta 2013

"Raha ei tee ketään onnelliseksi, mutta itken mielummin Jaguarissa kuin linja-autossa"

Olen pitänyt melko tarkkaa kirjaa häidemme kuluista. Blogissa oleva budjetti vaatisi taas pientä päivitystä, koska hankintoja on taas tullut tehtyä (sateenvarjo, kenkätarrat & karkkibuffan lusikat). Tässä matkan varrella olemme tehneet jo useita hankintoja, mutta mikään ei toistaiseksi ole kustantanut suunniteltua budjettia enemmän. Voimme siis toistaiseksi huokaista helpotuksesta. Säästäminen on sujunut mukavasti, vaikka toisinaan olen saanut jännittää rystyset valkoisina, että ehditäänkö tosissaan säästämään riittävästi. Nyt voin huokaista, koska meidän budjetti on aika hyvin kasassa. Nyt säästetään sitten niihin ylimääräisiin /yllättäviin menoihin (esimerkiksi ruoka on mahdoton arvioida tarkasti vielä tässä vaiheessa). Laskettiin tosin isommat menoerät hieman yläkanttiin, joten eiköhän budjetissa pysytä. ;) Suosittelen kyllä kaikille, että hieman edes hahmottelee häiden budjettia, koska pienetkin hankinnat tekevät yllättäen aika suuren summan. Silmät kannattaa pitää auki aina kaupungilla kulkiessa, koska ainakin meidän vastaan on tullut todella hyviä tarjouksia (esimerkiksi sormus!)



Meidän häissä ruoasta ei tingitä, joten siinä ei nyt ihan kauheasti voi säästellä. Toki vaihtoehtoja menuissa on 37 eurosta 45 euroon, joten hieman tässäkin voi säästää. Menu sisälttää hääkakun, joten mielestäni tuo reilu 40e ei ole ihan hirveä. Toki toivomme, että ehdotuksemme menisi läpi siten, että tulos olisi lähempänä tuota 37€. Iltapala on kohtuu kevyt, joten siinä pääsemme 5,50€ per. henkilö (toivottavasti). :) 


Tällä hetkellä yllättävän paljon olen saanut kulumaan näihin morsiamen kuluihin.. Hups.. :) Mutta mielestäni kuitenkin ihan maltillisesti. Odottelen jo kovasti, että pääsisin julkaisemaan sen lopullisen budjetin. Mielestäni on ollut mukava lukea muidenkin suunnittelemia budjetteja, koska ihan suunnittelun alussa minulla ei ollut kovinkaan tarkaa käsitystä siitä, että mihin kaikkeen sitä rahaa tuleekaan kulumaan. Me olemme pyrkineet ostamaan mahdollisimman vähän mitään ylimääräistä sälää tai sellaista millä ei enää häiden jälkeen tee mitään. Muutama karkkibuffetin kippo jää häiden jälkeen todennäköisesti täysin turhaksi, mutta eiköhän viimeistään hääkirppiksellä saa tavaran kiertoon.

Vielä hankittavana on ainakin seuraavia asioita: vieraskirja (mikä sitten ikinä tulee olemaan meidän vieraskirja), miehen vaatteet (kaikki puuttuu), karkkibuffetin karkit, muste tulostimeen (kyllä, edelleen ostamatta), postimerkit kutsuihin, sormuksien kaiverrukset, kynttilöitä + valosarjoja, hallaharsoa, ämpäreitä.. Ja varmasti paljon kaikkea pientä..


Onko teillä pysytty budjetissa?

Tarkkasilmäiset huomasivat varmaan, että mainitsin tämän postauksen alussa sormuksen. ;) Kyllä sormus kotiutui viime viikon perjantaina. Sormuksesta tulossa ihan oma postauksensa. Sormus ylitti kaikki odotukseni, joten voitte varmasti arvata, että sormus on käynyt todella ahkerasti sormessa. Onneksi on jotakin, joka täydentää tätä tyhjää oloa, joka tuli häämekosta luopumisen jälkeen (häämekko on siis siellä liikkeessä pienennyksessä).

(Otsikko on Francoise Sagan lausahdus)