Pian pääsen hahmottelemaan istumajärjestystä, sekä kirjoittamaan paikkakortteja. Eilen kävimme miehen kanssa Sinellissä ostamassa karkkibuffan karkkipussit, ja vieraslahjojen sellofaanipussit. Eli pian pääsemme väkertämään melkein viimeisiä (!!!) juttuja meidän häihin. Karkkipussien kohdalla valitsimme ne valkoiset paperipussit, sekä pari pakettia mustia pusseja (miehen mielipide vaikutti tässä kohtaa). ;) Kannattaa muuten hakea Sinellistä noita pusseja, koska eivät tosissaan ole pahan hintaisia ja valikoima on todella hyvä.
Vieraiden ilmottautuessa häihin tuli useita kyselyitä lahjalistasta, joten suosittelen kaikkia häitä järjestäviä miettimään muutamia lahjatoiveita valmiiksi, jos ei kutsussa ole lahjalistaa valmiina. Meillä pyrittiin kutsussa siihen, ettei kenellekkään tulisi sellainen olo, että on pakko siirtää rahaa tilille, mutta kuitenkin välittyisi se seikka, että olemme asuneet yhteisestä kahdeksasta vuodesta jo reilu kuusi vuotta yhteisessä kodissa. Emme tosissaan halua lahjaksi ainuttakaan kattilaa, aterinta, kippoa, silitysrautaa tai kuppia. Olemme joutunut miettimään, että mitä ihmettä haluaisimme lahjaksi, jos joku ihan välttämättä haluaa jotain tuoda, mutta ei koe rahaa sopivaksi lahjaksi. Melkein mahdoton tehtävä, koska saimme jo kameran lahjaksi minun perheeltä (sitä olimmekin toivoneet).
Ajattelin tässä yön pimeinä tunteina tehdä pientä listaa mahdollisista häälahjoista:
* Marimekon "Tuuli" pussilakanat.
* Viininkaadin & punaviinilaseja.
* Leffaliput
* Lahjakortti oikeastaan mihin vaan. :)
* Uudet kylpytakit.
* Isoja kylpypyyhkeitä.
* Jos häämatkaa ei halua sponssata, niin kesäkalusteet uusimme ensi kesänä. ;)
Astioita, jos joku ihan välttämättä haluaa tuoda, niin Marimekon Lumimarja sarjan kahvikupit tarvitsisivat samaan sarjaan kuuluvia lautasia. :) Muuten astiat ovat kyllä meillä kunnossa. ;)
Onneksi kuitenkin jokainen varmasti ymmärsi kutsustamme, ettei lahjat ole se häiden tärkein juttu tosissaan. Tärkeintä on ehdottomasti se, että kaikki pääsevät todistamaan, kun sanomme toisillemme tahdon, sekä viettämään vuoden huikeimpia häitä.
Eilen mies sai vihdoinkin ostettua puvun. :) Puvun väri ei yllättänyt minua, koska mies ei tosissaan hyppinyt innosta, kun ehdotin harmaata pukua hääpuvuksi. Miehen puku on siis perus musta. Kauluspaitakin jatkaa vätitykseltään mustaa, mutta kravatti sointuukin sitten tosi hyvin rintaan tulevaan punaiseen neilikkaan. Miehen ostokset olivat tänään puvun lisäksi: kauluspaita, vyö, kravatti ja pukupussi. Nauratti, että päästiin miehen kanssa lähes samaan summaan häävatetuksessa. :D Kyllähän miesten pukuun saa vain menemään asusteineen kaikkineen ihan sievoisen summan rahaa. Tosin tämä puku valikoitui sieltä laadukkaammista puvuista, jotta sitä sitten voidaan käyttää häiden jälkeen muissakin juhlissa.
Jäi ehkä hieman vaivaamaan, että olisiko kravaatin pitänyt olla kuitenkin joku meidän häiden teemaväreistä? Jotenkin juutuin vain ajatukseen, että kravaatin tulisi olla neilikan kanssa samaa väriä ettei tule miehestä mikään "värioksennus". Miehellä tosin ei varmasti tulla näkemään koko häiden aikaa kravaattia kaulassa (ei oikeasti viihdy siinä). Mietimme sellaista kravaatti "parkkia". ;) Voisi sitten jokainen mies luopua kravaatista, kun riittävästi alkaa kiristämään.
Viikon alussa kävin eräässä myymälässä, jossa valmistetaan kynttilöitä. Oikeastaan minulla ei ollut ihan tarkkaa hajua, että minkälaisen kynttilän haluaisin meidän pöytään häissä. Onneksi valikoima oli tällä kertaa melko rajallinen, joten valinta oli todella helppo. Ei meille kyllä tosin ollut mitenkään välttämätöntä saada mitään erikoista kynttilää pöytään, mutta kerran sellainen oli mahdollisuus saada, niin toki pyysin heitä tekemään meidän väreissä sopivan kynttilän. Esittelen kynttilän todennäköisesti seuraavassa postauksessa.
Pieni panostus meidän pöytäänkin, vaikka olen yrittänyt karsia kaiken täysin turhan pois meidän häistä. Mielummin panostamme asioihin, joilla voi olla sitten jotain jatkokäyttöä.
Jännittävää, että voimme alkaa puhumaan häiden olevan jo tässä kuussa. Pelottavaa on puhua, että ensi kuussa meillä on jo uudet suunnitelmat (?). Niitä suunnitelmia vielä odotellessa. :) Ehkä maaliskuu menee ihan häämatkasta toipuessa, sekä kiitoskorttien parissa. Voin sanoa, että on tosissaan helpottavaa, että kaikki se suurin järjesteleminen ja työ on takana. Nyt vain pienien asioiden hienosäätöä, sekä odottelua.
Haluaisin kirjoittaa nyt viimeisenä kuukautena joka päivä jotakin tänne blogiin, mutta uskon kiireen kiristyvän häitä lähestyessä. Jotta ei ihan helpoksi menisi, niin tottakai tähän kuuhun sattuu pieniä auton katsastuksia, sekä muutamia ihan arkisia, mutta tosissaan pakollisia juttuja. :(
Ps.. Nyt saa varmaan jo toinen siskoistani huokaista helpotuksesta, kun sulhasellakin on puku. ;)
Sieltä ne lähestyy! Meilläkin oli eilen vika ilmoittautuminen ja vain yksi perui. Olen useimmassa blogissa törmännyt siihen ettei mies halua harmaata pukua,ja naiset tahtovat:) tsemppiä viime rutistuksiin ja plaseeraukseen!
VastaaPoistaTeillähän on sitten melkein 100% osallistuja määrä! :) Mielestäni miehelle olisi sopinut harmaa puku, mutta kutsuun sitten laitoimme, että pukukoodina tumma puku, koska mies näin halusi. :) Onhan se kyllä totta, että musta puku on pirun komea. :)
Poista