Minulla on onneksi perjantai täysin vapaata töistä, joten pääsen pakkaamaan autoa heti aamusta. Lehmonkärkeen suuntaamme todennäköisesti heti, kun vaan kaikki on pakattuna autoon. Pakkaamisen hoidan todennäköisesti pitkin häitä alustavaa viikkoa. Ihan fiksun näköinen suunnitelma oli keittiönpöydällä odottamassa tänään herätessäni.
(Eilen oli ihan mieletön auringonpaiste ennen "vieraiden" saapumista)
Häiden jälkeen ajattelin, että olisi kiva kutsua polttariporukat ja muuta häissä avustaneet henkilöt illanistujaisiin. Illanistujaisissa voisi sitten katsoa häävideon, hääkuvat, häämatkakuvat jne.. jne.. Mieheltä sain huvittuneen ilmeen kertoessani, että olen ajatellut tekeväni sellaisen "häiden muistolaatikon". Mielestäni olisi kiva, että kaikki häihin liittyvä löytyisi yhdestä paikasta. Toki haluan paljon valokuvia hääalbumiin, eli ajatuksena ei tosissaan ole "kätkeä" häitä mihinkään laatikkoon.
Eilen ideoimme menu & ohjelmalehtisiä, jotka ovatkin heti seuraavana työnalla. :) Ihan simppeli idea, mutta tähänkin uskon saavani upotettua ihan mielettömästi aikaa (ja sitä pirun mustetta). Aikataulun kohdalla ajattelimme, että emme käytä mitään tarkkaa kellotusta esimerkiksi: "kello 19 häätänssi". Ajattelimme, että asiat ovat vain järjestyksessä, jossa ne tapahtuvat, mutta kellonajoilla ei hääpäivänämme ole mitään merkitystä. Oli nimittäin todella vaikeaa miettiä, että kauan menee ruokailuissa tai ohjelmanumeroissa. Varmasti tärkeimmät ajat ovat vihkiminen, josta "bileet" starttaavat, sekä juhlien päättymisen ajankohta (tosin nämä kaikki tulivat kyllä esille kutsussa ja infossa).
Seuraavan neljän viikon aikana, eli oikeastaan helmikuun aikana tapahtuu vielä seuraavia asioita:
(listassa ei ole hääpäivänä tapahtuvia asioita)
* Papin tapaaminen helmikuun 5. päivä.
* Miehen puku.
* Loput karkkibuffetin karkit (lumipallot, siniset mariannet)
* Kaakaota kiitoslahjoihin ja kiitoslahjojen tekeminen.
* Meidän pöytään tulevan "kyltin" askartelu.
* Valkuvien "tuunausta" tekstein.
* Soittolistan teko.
* Menu & ohjelmalehtisten teko.
* Pakkaaminen häitä ja hääyötä varten.
* Häämatkaa varten pakkaaminen ja pienien asioiden hankinta (lääkkeet, aurinkorasva).
* 17.2 käsihoito & Kynnet, sekä juurikasvun värjäys.
* Oksien värjäystä ja vielä pienen käpy erän spraymaalaaminen lumispraylla.
Näiden asioiden lisäksi pitää vielä treenata vihkimisen aikana esitettävien laulujen kuuntelua, koska se ei vielä onnistu itkemättä... Samoin mielikuvaharjoitusta siitä hetkestä, kun isä saattaa minut mieheni luokse (sekään ei tietenkään onnistu vielä 28 päivää ennen häitä itkemättä).
Ps... Saimme eilen ensimmäisen häälahjan. Siitä seuraavassa postauksessa. Vinkkinä kuitenkin, että jatkossa kuvia muualtakin kuin Pinterestistä. :) Tämän postauksen kuvat ensimmäistä lukuunottamatta Pinterestistä.
Vähiin käy ja hyvin tuntuu olevan homma hanskassa :)
VastaaPoistaKyllä tässä alkaa olemaan melko luottavaisella mielellä, että saadaan kaikki hoidettua. :) Ja toisaalta, jos joku pieni juttu jää hoitamatta, niin todennäköisesti kukaan ei osaa edes kaivata sitä. ;)
PoistaVähiin käy teilläkin, hui! Mutta onneksi teillä näyttää olevan kaikki järjestelyt tosi hyvin hallussa :)
VastaaPoistaItse en ole edes yrittänyt totutella mielikuvaharjoituksilla, en pysty yhtään kuitenkaan pidättelemään kyyneleitä jos ne on tullakseen, en vaikka kuinka harjoittelukin etukäteen...itkupilli mikä itkupilli, hih :')
Joo ei tuossa ihan hirveästi ole enää hommaa. :) Kaikki on kyllä merkattu jo kalenteriin, että missä kohtaa asioita hoidetaan.
PoistaMinäkin kyllä todennäköisesti itken/kyynelehdin, mutta jos ei sentään mitään "parkumista" olisi luvassa. ;) Minäkin tunnustaudun melkoiseksi itkupilliksi.
IIIIK! Kun teillä 4 viikkoa, meillä 6 viikkoa. Hyvin näyttää homma olevan hanskassa:) Täälläkin itketään, usein ja koko ajan:)
VastaaPoistaKun teillä on häät, meillä häämatka vetelee viimeisiään. ;) Jännittävää! Nyt alkaa tuntua todelta, kun vieraitakin on ilmottautunut jo ihan hirveästi. :) 13 hengen ilmoitusta vielä odotellaan.
Poista