Yritin kerätä mahdollisimman erilaisia mekkoja tuohon kollaasiin. En oikeastaan ollut koskaan aikaisemmin ajatellut, että kuinka monenlaisia mekkoja onkaan olemassa. Varmasti siis löytyy jokaiselle vartalotyypille juuri sopiva mekko. Hinnoissakin on huomattavia eroja. Pystyy valitsemaan ihan uuden, kerran käytetyn, perintö mekon, vuokratun mekon ja itse tehdyn mekon välillä (vaihtoehtoja on varmasti vielä luettelemiani enenemmän). Olenkin joskus aikaisemmin kertonut, että oma mekkoni löyty Elämäsi juhlat hää- ja juhla messuilta Lahdesta. Tapahtuman ideana oli saada käytetyt morsiuspuvut myyntiin "liikkeeseen" messupäivien ajaksi. Pop-up -secondhandshopissa tulevilla morsiamilla oli mahdollisuus valita sovitettavat puvut tangosta ja sovittaa puku kuten morsiusliikkeessäkin, ammattitaioitsen myyjän avustuksella. Muokkausmahdollisuuksista ja tarvittavista korjauksista sai heti hinta-arvion. Ainoa ero liikkeeseen oli se, että ostopäätös pitää syntyä saman pöivön aikana, mieluiten ennen puvun joutumista seuraavan morsiamen käsiin.
Myytävissä puvuissa oli useimmiten tanssittu jo yhdet häät, ja puvut oli tuotu pestyinä järjestäjälle. Puvut olivat myyntitilassa messujen ajan, minkä jälkeen myymättömät puvut pystyi mekon omistaja noutaa järjestäjältä. Käytetyn puvun omistaja ei siis joutunut pukuaan itse myymään, vaan häntä autettiin myös hinnoittelussa ja muissa kysymyksissä.
Oma mekkoni ei olisi varmasti päässyt edes sovituksen verran päälleni, jos ripeä kaasoni ei sitä olisi suorastaan kiskaissut rekistä (itseäni huimasi mekon todella kova hinta). Onneksi kaasoni oli taas valoakin nopeampi ja tiedusteli myyjältä mekon hintaa... Ja mitä kävikään.. Hinta ei todellakaan ollut se, joka lapussa komeili. Siitä alkoi siis todellinen rakkaus mekkooni. Sovituksesta ostopäätökseen kului ehkä 20min. :D Onneksi ehdin sovittamaan mekkoa ennen yhtä toista morsianta, koska ripeästä ostopäätöksestäni johtuen jäi tämä toinen morsian kirjaimellisesti ruikuttamaan rannalle. ;) Hih.. Taisinpa jopa kuiskata kaasolle, että "mä revin ton naisen hiukset, jos se ostaa tän mun mekon". Tapahtumassa tosissaan oli sellainen lappu systeemi, jota en nyt jaksa lähteä selvittämään. Pääasiahan on se, että mekko roikkuu onnellisesti minun vaatehuoneessa. :)
Minun mekkoni oli liikkeen mallikappale, joten ensimmäisiä häitä tuossa mekossa tanssitaan vasta helmikuussa. Odotan jo, että pääsisin esittelemään mekkoani täällä blogin puolella, mutta se tapahtuu vasta sitten helmihäiden jälkeen.
Mitäs sitten häiden jälkeen?
Oletko ajatellut säilyttää oman pukusi?
Teetätkö siitä kenties jotain?
Myytkö pukusi?
Vai palautatko vuokraamoon?
Ja vielä loppuun "biisi rakkautta":
"Missä on se pieni tyttö,
joka nauravin silmin aina leikki pikku prinsessa häähunnussaan?
Missä on se pieni tyttö,
joka seinään kun piirsi,
riitti hymy isän sydämen sulattamaan.
Nyt leikit taakse jäänet jo on,
mutta tuttu hymy on morsion."
Kyseessä pikkusiskon löytämä biisi. Laulajana Janne Raappana - Kaksi onnellista.
Minulle tulee melko tavallinen a-linjainen pitsinen ihanuus, mutta se on kyllä juuri minun unelmieni puku :) <3 Minä en varmasti raaski myydä pukuani eteenpäin, vaan haaveilen sen sijoittamisesta joskus tulevaan pukeutumishuoneeseeni :) Tuo kappale on muuten ollut meillä yhtenä vaihtoehtona meidän häävalssiksi, se on ihana :)
VastaaPoistaMinäkään en varmasti raaski myydä mekkoa eteenpäin, mutta saa nähdä, että löytyykö sille pysyvää paikkaa täältä meiltä.. Helmikuussa raivasin mekolle hyvän tilan vaatehuoneesta, mutta katsotaan, että jääkö se siihen pysyvästi. :) Me ei oltu kuultu koskaan tuota Janne Raappanan biisiä, mutta onneksi pikkusisko vinkkasi. :) Mitä muita vaihtoehtoja teillä on häävalssiksi?
PoistaHuomasin kysymyksesi vasta nyt! :) Olemme miettineet aika paljon Johanna Kurkelan kappaleita, niitä olemme nimittäin sulhon kanssa yhdessä kuunnelleet aika paljon, joten olisi kiva tietysti häissäkin joku sellainen "yhteinen kappaleemme" tanssia :)
PoistaJohanna Kurkela on kyllä tosi hyvä. :) Meilläkin on muutaman "yhteinen kappale", mutta saa nähdä, että mitkä niistä soi häissämme.
Poista