lauantai 22. helmikuuta 2014

Kauan sitten minussa, aavistus jo sinusta.

Tällä hetkellä sanon "tahdon" ihmiselle, joka on tärkeintä kaikessa. Reilu vuosi on kulunut kihlauksesta, ja vihdoinkin olemme tanssimassa meidän häitä. <3 Tämä postaus on ajastettu, joten voitte vain kuvitella, että mikä on tunnelma juuri nyt... Nimittäin.. Astelen parhaillani kohti alttaria ystäväni laulaessa Johanna Kurkelan - Rakkauslaulua. :)

Palaan blogin pariin häämatkan jälkeen.

keskiviikko 19. helmikuuta 2014

Plus miinus nolla

Tällä hetkellä hymyilen joka hetki, kun tarkastelen ennustuksia lauantain säästä. En hymyile siksi, että sateen todennäköisyys on 97%, vaan lähinnä tekemäni sateenvarjo hankinta hymyilyttää. Moni nimittäin piti sitä todellisena turhakkeena, mutta mitä vielä. ;) Tällä hetkellä aamu alkaa lauantaina lämpöasteiden ollessa nollassa. Aamulle on luvattu lumisadetta, joka muuttuu yhtätoista lähestyessä rännäksi ja +1 asteeksi! Päivän aikana lämpötila ei käy -1 enempää pakkasella.
Harmillista on tuo todella lämmin keli, koska pakastuessa tiet tulevat olemaan todella liukkaita. Toivottavasti kukaan ei sentään lähde kaahailemaan, vaikka tuntuisi ettei huonossa kelissä tule ehtimään juhlapaikalle. Minullakin tulee olemaan melkoinen matka hääpäivänä juhlapaikalle, joten toivon kelin oikeasti olevan edes siedettävä.
Täytyy saada tuosta meidän sateenvarjosta vielä tänne blogiin kuvia. :)


Töissä kaikki ei mennyt ihan suunnitelmien mukaan, joten olen tehnyt tälläkin viikolla muutamina hetkinä ahkerasti töitä. Onneksi perjantaina olen vihdoinkin täysin vapaa töistä! Odotan jo niin lauantaita. <3 Nyt vielä pakkaamaan häämatkaa varten! Toivottavasti ehdin vielä tulla tekemään edes yhden postauksen ennen häitä. 

sunnuntai 16. helmikuuta 2014

Ei enää montaa yötä

Nyt ei meinaa riittää aika bloggaamiselle, mutta pikaiset kuulumiset tähän väliin kuitenkin. Olemme miehen kanssa pakanneet lähes kaikki tavarat, jotka pitäisi olla perjantaina juhlapaikalla. Vielä valokuvat, karkkibuffettiin tulevat astiat, karkit ja pöytiin tulevat paikkakortit, sekä "ohjelmatötteröt" ovat pakkaamatta. Täytyy tunnustaa, että nuo tötteröt on ihan vaiheessa. Yritin keksiä jotain erilaista, mutta nyt kyllä käy aika vähiin, joten mennään perinteisillä tötteröillä.
Lauantaina vietin päivän kaasojen kanssa tehden vielä viimeistelyjä hääpäivän ohjelmaan. ;) Tänään sain taas huomata, että ympärillä on oikeasti ihan hukeita tyyppejä, joille on ihan oikeasti "huikeit idiksii". Meidän valokuvaaja/videokuvaaja nimittäin jeesaa hieman sellaisessa pienessä musiikki ongemassa. Huh.. Yksi juttu vähemmän huolehdittavana. Toinen kaasoista kiikutti vielä tänään kaksi tienvarsikylttiä! Nyt löytävät vieraat taatusti perille. Jännittävää, että ensi viikolla sitä matkataan jo häämatkalle. <3


Pakkaaminen vei ihan liikaa aikaa. Nyt on kaksi pahvilaatikkoa, yksi kassi ja yksi puulaatikko aivan täynnä kaikkea häätavaraa. :) Meidän vierashuone ei ole hetkeen ollut näin täynnä! Huh.. Toivottavasti saamme kaikki mahtumaan perjantaina autoon. ;)
Pakkaamista on kyllä tulevalla viikolla ihan riittämiin, koska ennen häitä mies viettää yön mökillä bestmanin kanssa. Itse suuntaan siskolleni häitä edeltäväksi yöksi. Hääyö vietetään mökillä. Häämatkan ajaksi koirat menevät hoitoon, joten heidänkin "matkalaukut" on pakattava. Pakkaamme siis tulevalla viikolla juhlapaikkaa varten, miehen ja minun häitä edeltävää yötä varten, hääyötä varten, koiria varten, sekä häämatkaa varten. Ihan kreisiä.


(Kuvassa ensimmäinen tötterö)


(Ylhäällä pestyt karkkibuffan purkit)

Nyt nukkumaan, koska huomenna vuorossa kampaaja, sekä kynsien laittaminen juhlakuntoon. :) Ihanaa viimeistä viikko neitinä. ;)

maanantai 10. helmikuuta 2014

Varikolla

Tänään kävin pitkästä aikaa kaupassa (yritän aina keskittää isot ostoksen yhteen päivään viikosta). Jostain syystä lista oli todella lyhyt, joten nappasin hyllyistä mukaan pienen hiuslakan, tamppooneja, siteitä, neuloja, lankaa, rakkolaastareita, laastaria, sekä pumpulipuikkoja. Kotoa löytyi paketti nenäliinoja, kondomeja, särkylääkettä, Rennietä ja minikokoien käsirasva. Tiedättekö, että mitä näistä tulee?
No, tietysti meidän häiden "varikko" (kiitos sisko tuosta loistavasta nimestä). Nyt vain täytyy miettiä, että onko varikko vain naistenvessassa, vai tekisimmekö pienen varikon miestenvessaan? Miesten vessan koriin en keksi noita kortsuja kummempaa.. Ehkä spraydödö ja laastareita? :)


Varikon koriksi ei tule tuo kori, vaan yksi sellainen neliskulmainen tummempi kori. Tuon lapun ajattelin taas yllättäen kehystää. :) Mielestäni tämä kori on ihan mukava juttu, jos esimerkiksi ne rättipäivät pääsisivät yllättämään kesken häiden. Mietin vielä, että jos koriin sujauttaisi paketin tai kaksi sukkahousuja (tosin uskon aika monen naisen laukusta löytyvän varasukkikset).
Puuttuuko teidän mielestä korista jotain oleellista? Mielestämme ei kuitenkaan ole hääparin tehtävä varautua ihan kaikkiin pieniin ongelmiin, joten eiköhän tällä korilla pelasteta ainakin revennyt mekko, rättipäivät, närästys tai särky, rakko liiasta tanssimisesta.. Tai suojautuminen sukupuolitaudeilta tai pieniltä yllätyksiltä (toki otamme vastaan kutsuja kastajaisiin yhdeksän kuukautta häidemme jälkeen). ;)


Tuleeko teidän häihin varikkoa?

sunnuntai 9. helmikuuta 2014

0 vuotta, 0 kuukautta, 1 viikko ja kuusi päivää.

Viikonloppu meni ihan hujauksessa. Eilen toinen kaasoistani tuli auttamaan vielä viimeisissä järjestelyissä. Saimme tehtyä lähes valmiiksi paikkajärjestyksen (nostan hattua, jos joku oikeasti saa tuon tehtyä hetkessä). Vatsalihakset saivat ison annoksen jumppaa, koska todennäköisesti väsymyksestä johtuen vieraiden nimet saivat meidät huutonauramaan kilpaa.
Eilinen päivä oli myös miehelle yllätyksellinen, koska hänellä oli polttarit. Ihan hirveästi en miehen polttareista tiedä, mutta kotoa mies lähti tiukan käskyn saatuaan kylpytakissa, kalsareissa ja kengissä kohti paikallista kirpputoria. Kirpputorilla miehen piti etsiä tietyssä ajassa itselleen sopiva vaatetus koko illaksi. Harmillista oli, että porukka vei miehen yhteen "tasokkaimmista" kirpputoreista, joten vaatetus oli varsin asiallinen (kauluspaita, mustat farkut, ecco (!) kengät, hirveä punainen lippis korvaläpillä, aurinkolasit ja takki). Porukka oli laatinut vaatteille tietyn budjetin, joka ylittyi kahdella eurolla. :) Kirpputorilta porukka palautui vielä meille hakemaan miehen kamat, sekä juotavat. Muuten illasta en tiedä keilausta enempää, mutta väsynyt ja onnellinen mies on nukkunut jo muutaman tunnin sohvalla melkoisessa krapulassa. :D Krapulaa ei todennäköisesti helpottanut minun ja kaason höpöttely melko myöhäiseen iltaa vielä tänään sunnuntaina!

Kaaso otti mukaan viikonlopuksi oman mekon, jota hän tulee käyttämään meidän häissä. Tottakai näin paria viikkoa ennen häitä oli minunkin sovitettava vielä mekkoani, joka istui todella hyvin edelleen! Alla pieni pala mekkoa, sekä Kalevalan lumihiutale kaulakoru kaulassani. <3 Rakastan tuota pukua ja korua. Kaulakoruun saan vielä ennen häitä Sassidesing lumihiutaleet (heidän sivuilta en löytänyt näitä kyseisiä korvakoruja, mutta kuvaa myöhemmin).


Tämä pian päättyvä viikko sisälsi myös meidän papin tapaamisen! :) Tapaaminen onnistui mielestäni hyvin, vaikka alkuun jostain syystä jännitinkin hieman tätä tapaamista. Tapaamisen jälkeen harjoittelimme kotona sormuslupausta, joka ei tosissaan ollut ihan helppo juttu (meinasi sormukset mennä ihan hassusti). Mielestäni tuo lupaus on todella juhlallinen ja kaunis. Emme hetkeäkään epäröineet, että haluaisimmeko sitä meidän vihkikaavaan. Ihana. <3 Mutta katsotaan, että pystynkö lausumaan lupauksen kyynelehtimättä. ;) Valitsimme myös mielestämme todella sopivat kohdat pikkusiskolleni luettavaksi raamatusta (harmi vain, että unohdin laittaa ne kaason matkaan). Onneksi tapaan pikkusiskon vielä tässä ennen häitä.


Istumajärjestys tulee tuollaiselle isolle valkoiselle kartongille, jonka päälle liimasimme mustasta kartongista yhdeksän pöytää. Kulhoissa on ryhmiteltynä sukulaiset, kaverit, vanhemmat, sisarukset jne.. Istumajärjestys pääsee 30x40 kokoiseen valkoiseen kehykseen. Helppoa ei tosissaan ollut tuon järjestyksen tekeminen, mutta toivottavasti saisimme pian laittaa järjestyksen kehyksiin, ja jätettyä tuon asian niihin "valmiisiin juttuihin" (tekemättömiä nimittäin löytyy riittävästi).
Alkuun oli tulostanut nimet valkoiselle paperille, mutta kaaso innostui tekemään todella paljon kauniimpia nimilappuja. Mielestäni istumajärjestyksestä tuli todella tyylikäs!


Viimeisenä juttuna pähkäilimme näitä meidän drinkkilippuja. Vitsit, että ravintolassa vieraiden juomat tulevat maksamaan rutosti! Tekisi mieli tarjota enemmänkin, mutta oikeasti se kaato viiniäkin ruoan kanssa maksaa lähes 400€! Useiden eri laskelmien jälkeen pääsimme todennäköisesti sopivaan määrään lippuja. Keksimme myös yhden ylimääräisen ohjelmanumeron, joka liittyy hieman tuohon juomiseen. :D

Kaason lähdettyä keskityin kuuntelemaan vielä hetkeksi kappaleita, jotka tullaan kuulemaan meidän häissä. <3

Janne Raappana – Kaksi onnellista

”Missä on se pieni tyttö, 
joka nauravin silmin 
aina leikki pikku prinsessaa 
häähunnussaan?”

”Missä on se pieni tyttö, 
joka seinään kun piirsi, 
riitti hymy isän sydämen 
sulattamaan.”

”Nyt leikit taakse jääneet jo on,
mutta tuttu hymy on morsion.”

”Niin katsovat toisiaan silmiin. 
Kaksi onnellista, täynnä rakkautta.
He tanssivat, nousevat pilviin. 
Kaksi onnellista, luodut toisillensa.”

”Missä on se pieni poika, 
joka päättäväisesti 
aikoi kiertää koko maapallon ¨
raketillaan?”

”Missä on se pieni poika, 
joka äitiään halas 
lähtiessään koulumatkaansa 
taivaltamaan.”

”Nyt puheet on jo aikamiehen,
mutta tuttu on katse sulhasen.”

”Niin katsovat toisiaan silmiin. 
Kaksi onnellista, täynnä rakkautta.
He tanssivat nousevat pilviin. 
Kaksi onnellista, luodut toisillensa.
Nyt huoli on pois ja jos huomen sen tois, 
niin yhdessä helpommin kestää. 
Vain kahdella on sama tie kohtalon, 
kun yhteinen on määränpää.”

”Minä muistan tämän päivän, niin kauan kuin elän. 
Tätä tunnelmaa unohda en milloinkaan.”

”Niin katsovat toisiaan silmiin. 
Kaksi onnellista, täynnä rakkautta.
He tanssivat nousevat pilviin. 
Kaksi onnellista, luodut toisillensa.

”Minä muistan tämän päivän, niin kauan kuin elän. 
Tätä tunnelmaa unohda en milloinkaan.”

keskiviikko 5. helmikuuta 2014

Kortit laatikkoon

Toivoimme häälahjaksi ainoastaan rahaa, koska meillä on ehtinyt näiden kahdeksan vuoden aikana kertyä monenlaista kippoa ja kuppia kaappeihin, eikä oikein keksitty mitään mitä tarvitsisimme (harmi, koska rahan pyytäminen on mielestäni hieman raivostuttavaa, vaikka tässä kohtaa ehkä (?) ymmärrettävää).
Kuitenkin uskon, että joku paketti saattaa meidät yllättää, joten lahjoille tulisi keksiä jokin pieni pöytä tai vastaava.. Ehkä Ometassa voisi hyödyntää yhtä "ikkunalautaa" lahjapöydäksi (alhaalla kuva näistä "ikkunalaudoista"). Ometassa ihastuin ehdottomasti tuohon kiveen materiaalina. Ometta oli juhlapaikkana miehenkin mieleen, vaikka alkuun ajattelimme menevämme naimisiin kotipaikkakunnan kivikirkossa. :)


Yritin etsiä hetki sitten mummoni vintiltä sellaista vanhaa nahkaista matkalaukkua/salkkua. Etsinnöistä ja mummoni pettämättömästä muistista huolimatta nahkasalkkua ei vintiltä löytynyt. Ehdin jo unohtaa koko matkalaukun etsimisen, kunnes eilen kävin yhden ystäväni kanssa Sokoksella. Löysin aika ihastuttavan puisen, ja valmiiksi hieman kuluneen "laukun". Keksin heti laukulle käyttötarkoituksen meidän häistä. Edelleen tosin harmittelen, että en löytänyt mofan (äidinisä) vanhaa nahkaista matkalaukkua. Sillä olisi ollut tunnearvoa, sekä varmasti enemmän merkitystä häissämme <3. Tähän hätään tämä puinen salkku kelpaa ihan hyvin. :)


Ajattelin, että laatikko tulisi olemaan auki häissämme. Laatikon sisään voisi sujauttaa kortteja, jos sellaisen on meille tehnyt tai ostanut. :) Joskus näin tämän idean hieman erilaisena Pinterestissä ja siitä asti olen ajatellut, että haluan jotain samanlaista meidänkin häihin. Ehkä turha panostus, mutta tiedän jo valmiiksi tuolle laatikolle käyttöä häiden jälkeen. Hassua, että löysin taas Finnmarin tavaraa Sokokselta. Mikäköhän olisi ollut salkun oikea hinta Finnmarilla. 
Vielä pohdin, että hionko tuota pintaa vielä enemmän vanhemman näköiseksi? Ystäväni oli tosin todella vakuuttunut, että laatikko on jo nyt riittävän vanhan näköinen. Täytyy vielä miettiä, mutta tässä tämän illan askarteluja:


Ensin leikkasin mustasta kartongista hieman erikokoisia kolmioita viiriä varten, sekä tulostin kirjaimet. 


Pujotin nauhan laatikon kulmista (onneksi oli melko väljät saumat).


Ripustin kolmiot pyykkipojilla (huomatkaa talveen sopivat lumihiutaleet).


Mitäs tykkäätte?

maanantai 3. helmikuuta 2014

456 tuntia

Mietin pitkään, että mitä ihmettä keksimme meidän pöydän koristeiksi. Alusta asti ajattelin haluavani jonkun tekstin pöytään (nyt vain pitäisi vielä toteuttaa se teksti, koska idea on jo valmiina). Vaikeaa selittää, että miten se teksti siihen pöytään tulee, mutta siitä sitten myöhemmin, kun saan sen ensin vlamiiksi. :) Meidän häissä on melko paljon kynttilöitä, joten oli luontevaa ajatella, että myös meidän pöydässä tullaan näkemään kynttilä tai kynttilöitä. Tällä hetkellä todennäköisesti yksi kynttilä, ja mahdollisesti ne kaksi Muurlan jäälyhtyä sitten sivuille (?).
Kävin hetki sitten eräässä kynttiläkaupassa, josta kotiutuikin muutama päivä käyntini jälkeen aivan ihana kynttilä, joka sopii täydellisesti meidän pöytään. :) Kotiutuminen tapahtui siksi myöhemmin, että heidän sen hetkinen värivalikoima ei olisi sopinut meidän väreihin. Mieletöntä palvelua, koska tekivät kolme kynttilää vaaleammalla ja hieman tummemmalla sinisellä sydämellä. Sain sitten valita niistä mieluisen. Kynttilän lisäksi pöydässämme on luonnollisesti minun kimppuni, mutta mitä näiden lisäksi? Tarvitseeko hääparin pöytä mitään erityistä täytettä?


Seuraavan viikon aikana olisi tarkoitus käydä läpi kaikki koristeet ja häihin liittyvät tavarat. Jos oikein ahkeraksi rupean, niin voisin pakata osan niistä tavaroista pahvilaatikoihin, joita emme tarvitse enää ennen häitä. Ajattelin pakata mahdollisimman selkeästi, jotta jokainen apujoukoista osaa purkaa tavarat oikeaan paikkaan. Kuulostaa siltä, että olisin viemässä juhlapaikalle muuttokuorman verran tavaraa, mutta siltä se melkein tuntuu tällä hetkellä, kun koti on jo hetken aikaa toiminut häätavaroiden "varastona".


Keskiviikkona tapaamme meidän papin. Papin antamat "tehtävät" eivät tuottaneet suurta ongelmaa, mutta kohta raamatusta meinaa olla vaikea valita. Meidän häissä minun pikkusiskoni lukee valitsemamme kohdan, joten sekin hieman vaikuttaa siihen mitä valitsemme. Pidämme kovasti siitä melko perinteisestä kohdasta, joka menee jotenkin näin "Vaikka minä puhuisin ihmisten ja enkelien kielillä mutta minulta puuttuisi rakkaus..." Haluaisin kuitenkin jonkun vähän vähemmän häissä käytetyn kohdan, vaikka sillä ei nyt todennäköisesti ole suurta merkitystä, että mikä se kohta on.
Jännityksellä odotan, että mitä mieltä pappi mahtaa olla meidän valitsemista lauluista, jotka kuullaan vihkimisen alussa ja lopussa. :) Kirkossa häiden musiikista ollaan hieman tarkempia, mutta juhlapaikalla tapahtuvan vihkimisen musiikissa saa varmasti pientä joustoa. Ainakaan silloin puhelimessa pappi ei tyrmännyt ajatusta ihan oikeasta laulusta musiikin sijaan. Kirkossahan on totuttu kuulemaan marsseja, kun morsian saapuu, mutta meillä kuullaan ihan oikeaa laulua. 


Kuulostaa ihan mahdottoman vähältä tuo määrä tunteja, mitä on nyt enää jäljellä ennen häitä. ;) Sain tuossa ajatuksen seuraavasta blogista häiden jälkeen, mutta todennäköisesti tämä ajatus muhii kesään asti, koska vielä häiden jälkeen julkaisen täällä blogissa häiden jälkeisestä ajasta postauksia. Ajattelin, että kävisin hääpäivän läpi useammassa osassa. Miltä kuulostaa? Esimerkiksi.. 1. Valmistautuminen hääpäivään (hääpäivän aamu). 2. Matka kohti juhlapaikkaa, 3. Pukeutuminen 4. Vihkiminen jne.. Saahan tuosta yhdestä päivästä vielä monta postausta, ja todennäköisesti lukuisia kuvia. Jos sitten blogin päätös tulisi siinä kohtaa, kun esittelen kiitoskortteja. :) Ihan pirun haikeaa, mutta onneksi vielä on aikaa. 

Ps... Lovefall blogin Korppu on tehnyt huikean listan siitä, että miten valmistautua järkevästi tuleviin häihin? (Vieraan näkökulmasta). Listan voit käydä lukemassa täältä

lauantai 1. helmikuuta 2014

Helmikuun eka!

Eilen oli viimeinen päivä, kun meidän häihin tuli ilmottautua. Olen edelleenkin hämilläni ja todella kiitollinen, koska tarkaan tehdystä vieraslistasta meidän häitä on tulossa juhlimaan lähes kaikki! Ennen yövuoroa nopealla vilkaisulla sain luvuksi viisi henkeä, jotka eivät ole tulossa häihimme helmikuun lopulla.
Pian pääsen hahmottelemaan istumajärjestystä, sekä kirjoittamaan paikkakortteja. Eilen kävimme miehen kanssa Sinellissä ostamassa karkkibuffan karkkipussit, ja vieraslahjojen sellofaanipussit. Eli pian pääsemme väkertämään melkein viimeisiä (!!!) juttuja meidän häihin. Karkkipussien kohdalla valitsimme ne valkoiset paperipussit, sekä pari pakettia mustia pusseja (miehen mielipide vaikutti tässä kohtaa). ;) Kannattaa muuten hakea Sinellistä noita pusseja, koska eivät tosissaan ole pahan hintaisia ja valikoima on todella hyvä.

Vieraiden ilmottautuessa häihin tuli useita kyselyitä lahjalistasta, joten suosittelen kaikkia häitä järjestäviä miettimään muutamia lahjatoiveita valmiiksi, jos ei kutsussa ole lahjalistaa valmiina. Meillä pyrittiin kutsussa siihen, ettei kenellekkään tulisi sellainen olo, että on pakko siirtää rahaa tilille, mutta kuitenkin välittyisi se seikka, että olemme asuneet yhteisestä kahdeksasta vuodesta jo reilu kuusi vuotta yhteisessä kodissa.  Emme tosissaan halua lahjaksi ainuttakaan kattilaa, aterinta, kippoa, silitysrautaa tai kuppia. Olemme joutunut miettimään, että mitä ihmettä haluaisimme lahjaksi, jos joku ihan välttämättä haluaa jotain tuoda, mutta ei koe rahaa sopivaksi lahjaksi.  Melkein mahdoton tehtävä, koska saimme jo kameran lahjaksi minun perheeltä (sitä olimmekin toivoneet).

Ajattelin tässä yön pimeinä tunteina tehdä pientä listaa mahdollisista häälahjoista:

* Marimekon "Tuuli" pussilakanat.
* Viininkaadin & punaviinilaseja.
* Leffaliput
* Lahjakortti oikeastaan mihin vaan. :)
* Uudet kylpytakit.
* Isoja kylpypyyhkeitä.
* Jos häämatkaa ei halua sponssata, niin kesäkalusteet uusimme ensi kesänä. ;)

                                                                        
 Todella vaikeaa tehdä lahjalistaa, koska oikeasti emme tarvitse mitään erityistä. Mietimme miehen kanssa, että viininkaadin ja nykyisiä viinilaseja arkisemmat viinilasit olisi ihan kiva lahja, koska ainakaan viinikaadinta ei tulisi varmaan itse ostettua. Nuo Marimekon pussilakat ovat olleet jo pitkään minun suosikkeina, mutta melko korkea hinta on jättänyt ne ainakin toistaiseksi kaupanhyllylle. Leffassa käymme muutamia kertoja vuodessa, joten mielestämme todella hyvä lahja, koska tulee takuuvarmasti käytettyä. Kylpytakit meillä on, mutta jo useamman vuoden vanhat, joten uudet takit olisi lahja, joka pääsisi varmasti käyttöön. Isoja pyyhkeitä meillä on melko paljon, mutta osa pyyhkeistä jo todella heikossa kunnossa.
Astioita, jos joku ihan välttämättä haluaa tuoda, niin Marimekon Lumimarja sarjan kahvikupit tarvitsisivat samaan sarjaan kuuluvia lautasia. :) Muuten astiat ovat kyllä meillä kunnossa. ;)
Onneksi kuitenkin jokainen varmasti ymmärsi kutsustamme, ettei lahjat ole se häiden tärkein juttu tosissaan. Tärkeintä on ehdottomasti se, että kaikki pääsevät todistamaan, kun sanomme toisillemme tahdon, sekä viettämään vuoden huikeimpia häitä.

Eilen mies sai vihdoinkin ostettua puvun. :) Puvun väri ei yllättänyt minua, koska mies ei tosissaan hyppinyt innosta, kun ehdotin harmaata pukua hääpuvuksi. Miehen puku on siis perus musta. Kauluspaitakin jatkaa vätitykseltään mustaa, mutta kravatti sointuukin sitten tosi hyvin rintaan tulevaan punaiseen neilikkaan. Miehen ostokset olivat tänään puvun lisäksi: kauluspaita, vyö, kravatti ja pukupussi. Nauratti, että päästiin miehen kanssa lähes samaan summaan häävatetuksessa. :D Kyllähän miesten pukuun saa vain menemään asusteineen kaikkineen ihan sievoisen summan rahaa. Tosin tämä puku valikoitui sieltä laadukkaammista puvuista, jotta sitä sitten voidaan käyttää häiden jälkeen muissakin juhlissa.
Jäi ehkä hieman vaivaamaan, että olisiko kravaatin pitänyt olla kuitenkin joku meidän häiden teemaväreistä? Jotenkin juutuin vain ajatukseen, että kravaatin tulisi olla neilikan kanssa samaa väriä ettei tule miehestä mikään "värioksennus". Miehellä tosin ei varmasti tulla näkemään koko häiden aikaa kravaattia kaulassa (ei oikeasti viihdy siinä). Mietimme sellaista kravaatti "parkkia". ;) Voisi sitten jokainen mies luopua kravaatista, kun riittävästi alkaa kiristämään. 

 

Viikon alussa kävin eräässä myymälässä, jossa valmistetaan kynttilöitä. Oikeastaan minulla ei ollut ihan tarkkaa hajua, että minkälaisen kynttilän haluaisin meidän pöytään häissä. Onneksi valikoima oli tällä kertaa melko rajallinen, joten valinta oli todella helppo. Ei meille kyllä tosin ollut mitenkään välttämätöntä saada mitään erikoista kynttilää pöytään, mutta kerran sellainen oli mahdollisuus saada, niin toki pyysin heitä tekemään meidän väreissä sopivan kynttilän. Esittelen kynttilän todennäköisesti seuraavassa postauksessa.
Pieni panostus meidän pöytäänkin, vaikka olen yrittänyt karsia kaiken täysin turhan pois meidän häistä. Mielummin panostamme asioihin, joilla voi olla sitten jotain jatkokäyttöä.

Jännittävää, että voimme alkaa puhumaan häiden olevan jo tässä kuussa. Pelottavaa on puhua, että ensi kuussa meillä on jo uudet suunnitelmat (?). Niitä suunnitelmia vielä odotellessa. :) Ehkä maaliskuu menee ihan häämatkasta toipuessa, sekä kiitoskorttien parissa. Voin sanoa, että on tosissaan helpottavaa, että kaikki se suurin järjesteleminen ja työ on takana. Nyt vain pienien asioiden hienosäätöä, sekä odottelua.
Haluaisin kirjoittaa nyt viimeisenä kuukautena joka päivä jotakin tänne blogiin, mutta uskon kiireen kiristyvän häitä lähestyessä. Jotta ei ihan helpoksi menisi, niin tottakai tähän kuuhun sattuu pieniä auton katsastuksia, sekä muutamia ihan arkisia, mutta tosissaan pakollisia juttuja. :(

Ps.. Nyt saa varmaan jo toinen siskoistani huokaista helpotuksesta, kun sulhasellakin on puku. ;)