sunnuntai 30. kesäkuuta 2013

Vieraslahjat & Aforismeja

Haluaisin, että häissämme olisi jossakin muodossa ihania aforismeja tai runoja rakkaudesta.
Meille tulee karkkibuffetti, joten en näe enää järkeä siinä, 
että olisi erikseen karkkirasiat pöydissä (vieraslahjat).
 Yleensähän näistä karkkirasioista löytää jonkun aforismin.


Näistä karkkirasioista päästiinkin hyvin vieraslahjoihin. Mikä on ollut teidän häiden vieraslahjana?
Tai mikä tulee olemaan teidän häiden vieraslahja?
 Itse olen muistaakseni aina saanut juuri tuon tulitikkuaskin parilla karkilla,
 joten millä tämän voisi korvata? 
Tulitikkuaski täynnä aforismeja? ;)

Jossain blogissa oli esitelty vieraslahjoja.. Muistaakseni vieraslahja ideoita olivat muun muassa kukkasten siemenet pienessä pussissa, pyykkipojat koristeltuina,
 itse tehtyä hilloa, pinssi tai magneetti.
Ihan turhakkeita, vai oikeasti jotain ideaa? :)
Itse ainakin tykkäisin tuost hillosta tai siemenistä.






Aviomies on hän, jonka sylissä et voi olla ihailematta makuasi miesten suhteen.
-Pat Jarred-

lauantai 29. kesäkuuta 2013

Kaaso

Yleensä morsiamen kaasona toimii hänen sisko tai paras ystävä.
Minulla kaasona toimii vanhempi siskoistani.
Kaaso on yleensä mukana sovittamassa hääpukua (näin tapahtui meilläkin).
Hääpäivää edeltävän yön morsian viettää kaason luona.
Hääpäivän aamuna kaaso on mukana kampaajalla ja meikkauksessa.
Kaason tehtäviin kuuluu myös polttareiden organisointi.



Kaason valitseminen voi joskus tuottaa vaikeuksia..
 Kaason lisäksi voi halutessaan valita toki vielä morsiusneitoja.
 Jostain luin, että kaasoa miettiessä kannattaa huomioida,
 että kaasolla ei ole aikomuksena vokotella sulhasta itselleen. ;)
 Mielenkiintoista vai mitä sanoo kaaso?

Ja mikä tärkeintä kaason tulee rauhoitella morsianta hääpäivänä.. :) Ei päinvastoin. ;)
Kaason lisäksi olemme saaneet apua hääjärjestelyissä pikkusiskoltani ja äidiltä.
 Toki muutama kaveri on tarjoutunut avuksi, mutta en mielellään jaa kaikkia ideoita vielä tässä vaiheessa.. Haluan, että hääpäivässä on mukana pieniä yllätyksiä. ;)

Toivottavasti kaaso ja bestman keksivät juhlaamme muutaman hauskan ohjelmanumeron!


Onneksi häihin liittyvät jutut on saanut höpötellä naisten kesken, koska uskon, että meillä se menisi vähän tuon sarjakuvan mukaisesti. :D Hih. Toki mieskin toisinaan kertoo vahvoja mielipiteitään.

Vielä loppuun kaason muistilista:

Ennen häitä:

  • Ohjelman suunnittelu
  • Järjestelyihin osallistuminen
  • Morsiamen polttareiden järjestäminen
  • Osallistuminen kirkkoharjoituksiin
  • Häävuoteen koristelu yhdessä bestmanin kanssa
  • Morsiamelle jotain vanhaa, jotain uutta, jotain sinistä jne..
  • Meikkauksessa ja kampaajalla ollaan yhdessä
  • Pukeutuminen yhdessä morsiamen kanssa
Kirkossa:

  • Kirkko-ohjelmien jako vieraille
  • Morsiamen puvun oikaiseminen ennen tilaisuuden alkua
  • Kukkakimpusta huolehtiminen
  • Avioliiton todistajana toimiminen 
  • Riisien jako vieraille
Hääjuhlassa:

  • Karkkien jakaminen
  • Lahjapöydästä huolehtiminen
  • Vieraiden opastaminen 
  • Puhe hääparille
  • Tilaisuuden juontaminen
  • Yhteydenpito juhlapaikan henkilökunnan kanssa
Juhlan jälkeen:

  • Juhlapaikan siivoamisessa auttaminen
Ja ehkä tärkein tehtävä:

Koristelu & Sormustyyny

Ensi viikolla olemme menossa katsomaan juhlapaikkaa. 
Eli ensi viikolla luvassa ainakin juhlapaikan esittely kuvien kera. 
En malta odottaa, että pääsen miettimään tilaan tulevia yksityiskohtia. 
Talvi on siitä ihanaa aikaa, että kynttilöillä tilan saa jo todella tunnelmalliseksi.
Tietysti täytyy ottaa erityisesti huomioon paloturvallisuus! :)

(Decorahouse.fi)

Jossain kohtaa mietin, että olisiko valkoiset pompomit ihan tyhmät, 
mutta ehkä ne sopii enemmän toisenlaisiin juhliin? Ja ainakaan itse en näitä osaa tehdä..
Toki netti saattaa olla pullollaan pompomien ohjeita, 
joten ei niiden tekeminen varmasti ihan mahdottonta olisi.


Meillä taidetaan mennä ihan kynttilöiden ja valaistujen oksien kanssa.
Joku puhui, että hallaharsosta saisi myös aika näyttävän..
Toki harso vaatisi vielä ehkä juuri noita valosarjoja.


Vielä loppuun ajattelin esitellä sormustyynyn. Sormustyyny menee sarjaan "jotain käytettyä", 
koska sama sormustyyny on ollut äitini häissä. Mitäs pidätte sormustyynystä?
Kuka teillä kantaa sormustyynyn? Itse olen ajatellut siskon poikaa tyynyn kantajaksi.

maanantai 17. kesäkuuta 2013

Vieraskirja

En haluaisi ihan perinteistä vieraskirjaa.
Ajattelin esitellä muutaman vaihtoehdon.
(Ensimmäisenä se vahvin vaihtoehto, jonka ehkä pystyisi itse toteuttaa)
Tämähän vaatisi kehykset, valkoisen kartongin, samaan tyyliin piirretyn puunrungon ja sormivärejä tai mustetta. Mielestäni niin mahtava vieraskirja, että tämän tosissaan voisi ripustaa häiden jälkeen seinälle.

(Etsy.com)
Vieraskirjapuu, valkoinen
Tämä on sivustolta Now and Forever ja hintaakaan vieraskirjalla ei ole 13,90€ enempää!
(Kehykset eivät toki kuulu hintaan)
Tämä myöskin tosi kiva, mutta edellistä huomattavasti pliisumpi. :)

Custom wedding guest book alternative - 3D Wedding Tree guest book - wood rustic wedding guest book - Tree of Hearts - CUTIE POP 110 hearts
(Etsy.com)

Tämän voisi tehdä hieman muokaten.. Ehkä pahvisista sydämistä mustalle kartongille?
Ihanat nuo pinkit yksityiskohdat. 

Winter Wedding Guest Book Box Set w/Snowflake Rhinestone Brooch - Purple, Grey & White
(Etsy.com)

Tämäkin hauska idea, mutta ei näitä tulisi varmaan laitettua esiin häiden jälkeen pysyvästi?
Tai olisiko tyhmä idea laittaa tuollainen vieraskirjapuu, johon vieras voi painaa oman sormenjäljen ja vielä sitten tällainen talvinen laatikko, jossa olisi kortteja..? Jokainen voisi sitten halutessaan jättää jonkin pienen viestin tai elämänohjeen. :)

Millainen vieraskirja teidän häihin tulee?
Tai millainen vieraskirja teidän häissä oli?

sunnuntai 16. kesäkuuta 2013

Lumoava

Sormus on ollut isona kysymysmerkkinä.
Nyt on löytynyt yksi sormus, jota on päästävä kokeilemaan.
Kyseessä on Lumoava sarjan Kiara sormus.
Sormuksessa kiehtovat ehdottomasti tuo kuviointi ja Suomalaisuus.
Sormukset tehdään myöskin käsityönä.


Kihlasormus on minulla valkokultaisena, joten vihkisormuskin tulee olemaan valkokultainen.
Täytyy vierailla paikallisessa kultasepänliikkeessä, koska heiltä on ainakin aikaisemmin löytynyt Lumoavan koruja. Mitä mieltä olette Kiarasta?

perjantai 14. kesäkuuta 2013

Täydellistä

Tänään tuli postista ilmoitus, että Brandoksen paketti olisi noudettavissa postista!
Malttamattomana odottelin, että posti aukeaa ja pitkä todella lyhyt odotukseni palkitaan.
(Kiitos Brandoksen uskomattoman nopean toimituksen!)


Kenkälaatikossa oli ihastuttava teksti "The perfect shoes. For your perfect day".


Aika täydellistä, mutta itse kengät ne vasta olivatkin täydelliset. :)
Pelkäsin tosin, että minulle käy kuin Tuhkimossa, ja kengät ovat liian pienet.


Onneksi mieheni ei joutunut etsiä kengille uutta "prinsessaa". ;)





Edestä


Takaa


Jalassa

Mitäs pidätte?

sunnuntai 9. kesäkuuta 2013

Päivää, kuukautta, viikkoa, tuntia, minuuttia, sekuntia

Netti on täynnä erilaisia laskureita.
Piti ihan laskea, että monta päivää on meidän hääpäivään.
Meidän hääpäivä tulee todennäköisesti muuttumaan 15.2.2014 -> 22.2.2014,
koska juhlapaikka on 22 päivä vapaa (tai nyt se on meille varattu). ;)

Meidän hääpäivään on:

258päivää
8,43 kuukautta
36,86 viikkoa
6192 tuntia
371520 minuuttia
22291200 sekuntia


Mikä noista ajoista kuulostaa pahimmalta tai parhaimmalta? :D

Karkkibuffetti

Häihin olen alusta asti halunnut karkkibuffetin.
Seuraavaksi esittelen karkkibuffettiin tulevat "kipot".


Kaupasta Villa31 löytyi hauska kippo suklaille. En tiedä, että onko tälle enää häiden jälkeen jatkokäyttöä, koska itse en suklaasta välitä, mutta eiköhän tälle jotain keksitä. :)

Näitä Finnmarin purkkeja minulla on kolme.


Näitä Ikean purkkeja löytyy kaksi.

Karkkibuffettia varten olen tuunannut myös muutaman lasipurkin,
joten eiköhän näillä pääse jo hyvään alkuun. 

Näitä emalikauhoja lähti tilaukseen 2kpl.
Myöskin kaupasta Villa31.

Muutama googletettu karkkibuffa:







Alimman kuvan tuo kolmessa kerroksessa oleva tarjoiluastia olisi aika makee. :)

(Hyvän mielen puodista löytyisi ihana Sweets kippo..)

lauantai 8. kesäkuuta 2013

Häälehtiä

Sain ison kasan häälehtiä lainaan. Yritin etsiä lehdistä talvihäihin liittyviä juttuja..
Huonolla menestyksellä.
Ehkä paras juttu pikaisella selailulla oli "hääparin muistilista". Näitä listoja toki on tullut vastaan jo ihan netissäkin, mutta tästä lehden listasta ajattelin muokata meille muistilistaa. Jos saan aikaiseksi, niin teen tuohon yhden välilehden lisää juurikin muistilistaa varten. :)

 

Pitäisi tuota budjetti sivuakin hieman muokata. :) 
Nyt varsinkin on tullut muutoksia ainakin juhlapaikkaan,
 joka on vaikuttanut myös juhlapaikan koristeluihin.
Bändiltä pitäisi tulla kohta sähköpostia, joten senkin saan varmasti pian esiteltyä teille. ;)
Minkä tyylistä musiikkia teidän häissä tullaan kuulemaan?

Tähän loppuun yski Viivi & Wagner:


:D

perjantai 7. kesäkuuta 2013

Asusteita

Meidän hääpalaverin jälkeen jäin kaason kanssa kahdestaan illaksi.
Iltasella pääsin sovittamaan taas ihanaa häämekkoani. :) Häämekon sovituksen jälkeen olen tosissaan yrittänyt miettiä mekkooni sopivia asusteita ja kampauksia.

Talvihäihin sopisi hyvin Kalevalan lumihiutale sarjan korut:

Mutta minulla on periaattessa kaulakoru valmiina (mummon vanha).
Vihkisormus on edelleen iso kysymysmerkki..
Mahdollisesti tulen valitsemaan häämessuilla sovittamani sormuksen. :)
Onneksi nappasin sormuksen tiedot ylös kuvan kera.

Timanttisormus OuluTimanttisormus OxfordTimanttisormus Malmö

Kengiksi haluaisin ne uskomattoman hienot lumihiutale korkokengät, mutta ehkä yritän unohtaa ne. ;)
Tässä yksi hyvä vaihto:

Kengät - Perfect: Lily | Kengän ulkosivu

(Nämä tulossa Brandokselta sovitukseen)
Brandoksella nyt -15% yli 50€:n tilauksesta.
Mitäs tykkäätte näistä korkokengistä?

Uskon jättäväni kaiken ylimääräisen hääpäivänä pois (kännykkä jne..)
Tarvitseeko teidän mielestä hääpäivänä laukkua tai pystyykö sitä edes olemaan ilman laukkua?

Hiuksiin ei tule huntua tai tiaraa, mutta mahdollisesti jotain helmiä..?
Tai hiuskoriste:

Fascinator hiuskoriste / valkoinen kukka & höyhenet

Ja tietty se sukkanauha:

Sukkanauha / pitsi vaaleansininen

...ja kenkätarrat...
nämä tosin miehen kenkiin..;)



Mitä vielä puuttuu?


sunnuntai 2. kesäkuuta 2013

Eilen pidettiin hääpalaveri. Tunnelma oli varsin rento, mutta kaksi paria pieniä jalkoja sai palaverin aikuiset hyppäämään vuorotellen ulos ja sisälle. :)  Käytiin kaikki listalla olevat asiat läpi, ja jokainen taisi saada jonkin tehtävän! Heinäkuussa tapaamme uudestaan askartelujen parissa. Juhlapaikan varmistuessa hurautamme n.40min päähän katsomaan uskomattomalta kuulostavaa paikkaa. Kiitoksia vinkistä "Häät ja Juhlat" lehti. ;)
(Paljastan toki paikan, mutta haluan ensin varmistuksen siitä, että paikka on 15.2.2014 meidän).


Pettymyksiltä ei ole säästytty. Aika varmalta tuntunut juhlapaikka on nyt unohdettu.. Ja pitopalvelu saa tosissaan negatiivisen palautteen todella kehnosta palvelusta. Mutta toisaalta olen todella tyytyväinen, jos saan tämän toisen paikan palveluineen. <3 Kaikki on aika hyvällä mallilla (ainakin mielessä). Nyt vaan hyvässä tahdissa toteuttamaan suunnitelmia. Onneksi meillä on mahtavia ihmisiä ympärillä. 

Näitä lämpimiä päiviä on piristänyt vielä lähestyvä kesäloma! Enää muutamat työvuorot ja loma alkaa. :)